Fotonokka on luova kumppanisi visuaaliseen tarinan kerrontaan ja valokuvaukseen
Olemme Fotonokka, helsinkiläinen luova kuvatuotantoyhtiö, joka on perustettu vuonna 1972. Jo yli 50 vuoden ajan olemme luoneet visuaalista tarinankerrontaa valokuvan kautta ja inspiroineet asiakkaitamme sekä ympärillämme olevia ihmisiä näkemään asiat uudella tavalla.
TEKIJÄT – TÄRKEIN VOIMAVARAMME
Fotonokka on ammatillinen koti joukolle Suomen parhaita valokuvaajia, stylistejä ja tuottajia. Jokaisella tiimimme jäsenellä on oma yksilöllinen kädenjälkensä, ja kattomme alla he saavat loistaa omalla ainutlaatuisella tyylillään. Vankan kokemuksen ja tuoreen luovan energian yhdistelmä on vahvan henkemme ja luovan kulttuurimme ydin. Tämä yhdistelmä on ollut asiakkaidemme luottamuksen perusta jo puoli vuosisataa.
KULTTUURI JA ARVOT
Fotonokan kulttuuri perustuu yhteistyöhön, jossa jokaisen yksilön vahvuudet pääsevät esille. Meillä arvostetaan inhimillisyyttä, innovatiivisuutta ja avoimuutta uusille ideoille. Tämä näkyy fotonokkalaisten tavassa työskennellä saumattomasti yhdessä ja mukautua erilaisiin asiakastarpeisiin. Fotonokan työntekijöiden intohimo ja periksiantamattomuus näkyvät kyvyssä ylittää asiakkaiden odotukset – tämä on osa yrityksemme tinkimätöntä laatulupausta. Luovuus ja luotettavuus ovat arvoistamme tärkeimmät, tälle pohjalle rakentuu Fotonokan ainutlaatuinen henki.
MONIPUOLISET PALVELUT YHDEN KATON ALTA
Tarjoamme kattavan valokuva- ja videotuotantojen palveluvalikoiman kampanja- ja brändikuvista tuotekuviin. Luovassa tuotantoprosessissamme hoidamme kaiken ideoinnista ja suunnittelusta viimeisteltyyn lopputulokseen – aina asiakkaan tavoitteet edellä.
Räätälöimme jokaisen tuotannon asiakkaan tarpeiden mukaan. Tarjoamme:
-Parhaan mahdollisen tekijätiimin
-Hallitun, läpinäkyvän ja kustannustehokkaan prosessin
-Huippulaatuisen kuvamateriaalin, joka herättää brändin henkiin.
STRATEGINEN KUMPPANISI VISUAALISESSA IDENTITEETISSÄ
Toimimme asiakkaidemme strategisena kumppanina. Ymmärrämme kampanjatavoitteet ja tuomme pöytään omat ehdotuksemme ja visuaaliset ratkaisut, jotka tukevat asiakkaan brändiä ja tarinaa. Olemme taitavia mukautumaan eri kanavien vaatimuksiin ja tuottamaan korkealaatuista sisältöä, joka puhuttelee juuri oikeaa yleisöä.
NOPEUTTA JA LAATUA KAIKISSA TUOTANNOISSA
Olemme valmiita mukautumaan nopeasti eri tarpeisiin, oli kyseessä tiukka aikataulu tai laajempi projekti. Osaava tekijätiimimme ja laaja verkostomme mahdollistavat huippulaatuisen kuvamateriaalin tuottamisen – aina luotettavasti ja tehokkaasti.
ASIAKKAAN TYYTYVÄISYYS ON MEILLE SYDÄMEN ASIA
Meille tärkeintä on asiakkaan onnistuminen. Yhteistyö kanssamme on inspiroivaa, joustavaa ja tuloksellista. Annamme kaikkemme, jotta asiakkaamme brändi loistaa ja erottuu edukseen!
ASIAKKAAT JA BRÄNDIT, JOIDEN KANSSA OLEMME TYÖSKENNELLEET
ABC, Autoliitto, Bo Lkv, Cutrin, Elovena, Fazer, Four Reasons, Halonen, Hartwall, Helsingö, Ingman, Kesko, Kiinteistömaailma, KONE, Kluuvi, Kotipizza, Lantmännen, Lehto, Lidl, Lovia, Lumi, Lumene, Nanso, Novita, Metsä Group, Orthex, Panda, Ruskovilla, SOK, SPR, Stora Enso, Sydänliitto, Syöpäsäätiö, TTL, Vaasan, Valio, Veikkaus, VR
People to Contact

Uudet Asiakkaat - Justus Järnefelt
Toimitusjohtaja
justus@fotonokka.fi
+358 40 535 3801
Biography
Justus Järnefelt on Fotonokan toimitusjohtaja. Hänen taustansa valokuvaajana näkyy johtajan roolissa kuvausprosessin ja brändien kuvamaailmojen luomisen syvällisenä ymmärtämisenä. Justuksen johtamistapa heijastaa samaa laajaa, inhimillistä näkemystä, joka on läsnä hänen valokuvaustyössään.
Justuksen visio on selkeä: Hän haluaa luoda ympäristön, jossa jokainen lahjakkuus saa loistaa omalla osaamisalueellaan. Fotonokka on hänelle paljon enemmän kuin yritys – se on turvasatama luoville ja taiteellisille mielille ja paikka, jossa ideat voivat kasvaa ja kukoistaa. Justus ymmärtää, että jokainen tarina ansaitsee oman äänensä ja sävynsä, jotta se voi tulla kerrotuksi oikein.
Toimitusjohtajana Justus tuo samaa intohimoa ja määrätietoisuutta työhönsä kuin kuvauksiinsa. Hän paneutuu asioihin syvällisesti, etsii aina uusia näkökulmia ja haluaa ymmärtää ihmismieltä entistä paremmin. Tämä yhdistelmä luovuutta, inhimillisyyttä ja rohkeaa näkemystä on se, mikä tekee Justuksesta ainutlaatuisen johtajan.

Uudet Asiakkaat - Kaisa Pelkonen
Tuottaja
kaisa@fotonokka.fi
+358 45 631 0788
Biography
Uuden synnyttäminen vaatii kätilön – jonkun, joka huomaa mahdollisuuden kipinän, tarttuu pienimpiinkin vihjeisiin ja varmistaa, että kaikki sujuu alusta loppuun asti. Kaisa Pelkonen on juuri tämä henkilö. Hän on asiakkaiden luottamuksen arvoinen ongelmanratkaisija, se ensimmäinen, jolle soitetaan, kun projekti käynnistyy. Vahvalla kokemuksellaan Kaisa pitää Fotonokan tuotannot hallinnassa: Aikatauluttaa, varaa tiimin ja kuvauspaikat sekä huolehtii, että kaikki etenee suunnitelmien mukaan.
Kaisa nauttii erityisesti siitä, miten pienet yksityiskohdat rakentavat suurta kokonaisuutta – oikeat ihmiset kohtaavat, kemiat loksahtavat ja lopputulos on juuri sellainen kuin pitää. Hänellä on poikkeuksellinen kyky lukea asiakkaiden tarpeita, tulkita ne luovaksi briiffiksi ja löytää ratkaisuja, jotka yllättävät ja vakuuttavat. Stylistinä Kaisa yhdistää suunnittelijan sielunsa ja luovan näkemyksensä, loihtien usein tyhjästä jotain – ja mahdottomasta mahdollista. Kaisan ansiosta jokainen projekti ei vain onnistu, vaan ylittää odotukset.
Avainsanat: Tuottaja, Kuvasuunnittelu, Stylisti

Vuokrat - Mikko Tikka
Valokuvaaja
mikko@fotonokka.fi
+358 40 520 4328
Biography
Kun vuokraat studiotilaa Fotonokalta, sinulla on mahdollisuus vuokrata myös valoja ja kameroita laajasta ja jatkuvasti kasvavasta tuotantolaitteidemme valikoimasta. Jos haluat lisätietoja, Mikko on oikea henkilö vastaamaan kaikkiin vuokraustarpeisiin.
Mikko Tikka on valokuvaaja, jonka osaaminen ulottuu asetelmista, tuote- ja pakkauskuvista elokuvalliseen ilmaisuun ja tekniseen jälkikäsittelyyn. Alun perin puuseppänä aloittanut Mikko yhdistää tinkimättömän järjestelmällisyyden ja vahvan teknisen taidon luodakseen kuvia, jotka puhuttelevat ja vangitsevat.
Jos Mikko ei olisi valokuvaaja, hän voisi olla insinööri. Hänen kuvauksensa ovat kuin tarkkaan viritetty koneisto: ei turhaa liikettä, ei ylimääräistä, ei mitään tarpeetonta. Jokainen elementti on osa täydellistä harmoniaa, jossa keskittyminen ja mestarillinen taito kohtaavat.
Mikon rauhallinen ja zen-henkinen olemus tarttuu koko tiimiin ja luo ilmapiirin, jossa jokainen voi keskittyä rauhassa ja tuntea tekemisensä merkitykselliseksi. Hänen tapansa työskennellä tekee jokaisesta kuvauksesta sujuvan ja inspiroivan.
Mikon kuvat ovat hyperrealistisia – niin todellisia, että ne tuntuvat todellisuutta todemmilta. Hänen työnsä punaisena lankana kulkee kunnioitus. Mikko arvostaa syvästi paitsi valokuvaajan ammattitaitoa myös kaikkea sitä, mitä hän kuvaa. Jokainen aihe on hänelle ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen, ja hän haluaa linssinsä läpi pureutua syvälle sen olemukseen.
Mikko on parhaimmillaan silloin, kun kuvauksissa vaaditaan täydellistä keskittymistä ja täysillä tekemistä. Hänen työskentelynsä ja kuvansa jättävät jäljen, jota on vaikea unohtaa.
Avainsanat: Valokuvaaja, Tuotekuvaaja, Ruokakuvaaja, Brändikuvaaja, Kuvasuunnittelu, Valaisu, Kuvankäsittelijä, Vuokrastudio

Fanny Haga
Valokuvaaja
studio@fotonokka.fi
+358 9 586 8200
Biography
Fanny Haga on monipuolinen valokuvaaja, joka on toteuttanut brändi- ja kampanjakuvia Suomen merkittävimmille brändeille. Kuvasuunnittelu ja konseptointi ovat hänelle luonnollinen osa visuaalisesti vaikuttavien kuvien luomisprosessia. Fannyn tyyli on raikas ja kevyt, ja hän kuvaa kohteensa aina aidolla ja kunnioittavalla otteella.
Vuonna 2019 Fanny palkittiin Vuoden Huiput -kilpailussa kuvaussarjallaan Another Man's Treasure. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta, mikä tuo hänen työhönsä vahvan luovan ja akateemisen pohjan.
Fannyn kuvissa yhdistyvät huolellinen suunnittelu, herkkä visuaalinen taju ja kyky kertoa tarinoita, jotka pysäyttävät ja herättävät ajatuksia. Hänen tekemisensä on inspiroivaa, ammattitaitoista ja aina hitusen yllätyksellistä – juuri sitä, mitä menestyksekäs visuaalinen viestintä vaatii.
Avainsanat: Valokuvaaja, Henkilökuvaaja, Brändikuvaaja, Asetelmakuvaaja, Kuvasuunnittelu, Konseptointi

Kristiina Hemminki
Valokuvaaja
krisse@fotonokka.fi
+358 40 592 0008
Biography
Jos on jotain, mitä Kristiina Hemminki ei ole kamerallaan tehnyt, sitä ei todennäköisesti voi tehdä.
Kristiina on klassisesti koulutettu pitkän linjan valokuvaaja, jonka osaaminen on yhtä laaja kuin hänen lämmin hymynsä. Hän yhdistää teknisen taituruuden ja luovan intohimon tavalla, joka tekee hänen työskentelystään inspiroivaa ja tehokasta.
Kristiina luo kuvauspaikalle ainutlaatuisen tunnelman, jossa kaikki tuntevat olonsa kotoisaksi ja arvostetuksi. Hänen energiansa tarttuu, ja se kantaa koko tiimin läpi haastavienkin kuvauspäivien – ilo ja tekemisen meininki eivät koskaan jää puuttumaan.
Puuttuuko sinulta ideoita tai kuvaustarpeesi punainen lanka? Ei ongelmaa. Kun Kristiina ottaa vastuun, hän tuo mukanaan inspiraation, varmuuden ja aukottoman sujuvuuden. Hänen käsissään visiot kasvavat upeiksi lopputuotteiksi.
Kristiinan kuvat eivät vain vangitse katsetta – ne herättävät tunteita. Hänen kuvansa lumoavat katsojan ja jättävät aina halun nähdä lisää.
Avainsanat: Valokuvaaja, Lifestyle -kuvaaja, Ruokakuvaaja, Brändikuvaaja, Kuvasuunnittelu, Valaisu

Elina Himanen
Valokuvaaja
elina@fotonokka.fi
+358 50 400 1851
Biography
Elina Himanen on ruoka- ja sisustuskuvauksen mestari, jonka luontainen rauhallisuus heijastuu hänen asetelmiinsa – ne ovat kuin visuaalista runoutta, jossa jokainen yksityiskohta on harkittu ja tasapainossa. Elina nauttii myös tarinoiden kertomisesta stop motion -animaatioilla, joissa hänen luovuutensa ja tarkka visuaalinen silmänsä pääsevät ainutlaatuisella tavalla esiin.
Elina luo kokonaisia maailmoja mielessään ja omaa harvinaisen kyvyn muuttaa ne todellisiksi ja käsinkosketeltaviksi valokuviinsa. Hänen työskentelytapansa on syventyä täydellisesti projektiin, antaa luovuuden ottaa ohjat ja seurata mukana, kun väistämätön taika syntyy.
Elinan linssi tunkeutuu syvälle kuvattavan kohteen ytimeen, paljastaen olennaisen ja sen, mikä tekee aiheesta ainutlaatuisen. Hänen valokuvansa huokuvat sielukkuutta, joka tuo rauhaa yltäkylläisyyden keskelle – ne tarjoavat hetken läsnäoloa ja mindfulnessia katsojan silmille.
Vapaa-ajalla Elina maadoittaa itsensä luonnon ja keramiikkasaven voimalla. Musiikin kuunteleminen ja käsillä tekeminen luovat sopivan vastapainon työlle ja antavat inspiraatiota uusiin luoviin haasteisiin.
Avainsanat: Valokuvaaja, Tuotekuvaaja, Ruokakuvaaja, Brändikuvaaja, Stop motion -animaatiot, Kuvasuunnittelu

Paula Kesäläinen
Valokuvaaja
paula@fotonokka.fi
+358 44 270 4814
Biography
Paulalla on suuri intohimo näyttävien kuvien luomiseen. Hänen visionsa ja luovuutensa kukkivat värikkäinä ja leikkisinä sommitelmina, jotka vangitsevat katsojansa huomion.
Paulalla on erityisen tarkka silmä valon ja tunnelman luomiseen – vaihtelevista kuvauskohteista huolimatta hänen työnsä seuraavat tunnistettavaa, ilmeikästä tyyliä, jonka kautta hän onnistuu aina tuomaan uudenlaista näkökulmaa brändien visuaaliseen ilmeeseen. Paula taitaa sekä kompaktit still life -kuvaukset että suuret tuotannot, joissa kuvaajan tulee hallita monitahoinen kokonaisuus esiintyjien ohjaamisesta sommitteluun ja tarkkaan valaisuun.
Paula on elementissään studiotyöskentelyssä ja rakennetun kuvan parissa; hänessä asuu tekninen ja tarkka persoonan osa, joka nauttii haasteista ja viihtyy kompleksisissa kuvausseteissä.
Avainsanat: Valokuvaaja, Still life -kuvaaja, Brändikuvaaja, Kuvasuunnittelu, Valaisu

Sara Lehtomaa
Valokuvaaja
sara@fotonokka.fi
+358 40 968 4434
Biography
Sara Lehtomaa on lumoutunut ihmisistä, ja tämä välittyy myös hänen kuviensa lumovoimassa.
Sara työskentelee pääasiassa muodin parissa, sillä hän on viehättynyt vaatteiden vahvasta visuaalisuudesta ja inspiroitunut ihmisistä, joita varten muoti on luotu. Hänelle muoti ei ole vain vaatteita, vaan tarinoita ja tunteita, joita se tuo esiin ihmisten kautta.
Saran linssi etsii ja löytää kauneuden kaikista ja kaikesta. Kuten taikuri, hän saa mallinsa hehkumaan kameran edessä ja oivaltamaan oman ainutlaatuisuutensa. Jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, ja juuri tämän kokemuksen Sara antaa kuvattavilleen – hetkessä, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Kuvauksissa Sara luo ilmapiirin, jossa kaikilla on hyvä olla. Hänen innostuksensa on tarttuvaa ja nostaa esiin jokaisen parhaat puolet, tehden jokaisesta yhteisestä projektista erityisen.
Sara kuvailee itseään tyylien kameleontiksi, joka rakastaa uusien asioiden tutkimista. Häntä kiehtoo elämän moniulotteisuus – sen valo- että varjopuolet – ja tämä näkyy hänen monipuolisessa ja elävässä työnjäljessään.
Avainsanat: Valokuvaaja, Muotikuvaaja, Henkilökuvaaja, Brändikuvaaja, Kuvasuunnittelu

Kimmo Metsäranta
Valokuvaaja
studio@fotonokka.fi
+358 9 586 8200
Biography
Kimmo Metsäranta on valokuvaaja, joka tuo taiteellisen laadun ja syvyyden jopa yksinkertaisimpiin kuviin. Hänen taustansa taidevalokuvauksessa on hionut hänen katseensa ainutlaatuiseksi, ja hänen töissään yhdistyvät vahva visuaalinen voima ja yllättävyys.
Minimalismi on Kimmon töiden punainen lanka, olipa kyseessä muoti-, muotokuva- tai design-esineiden kuvaus. Hän on tarkka väreistä ja sommittelusta, ja vaikka hänen kuvansa ovat huolellisesti suunniteltuja, hän jättää tilaa odottamattomille oivalluksille ja hetkille, jotka tekevät lopputuloksesta ainutlaatuisen.
Kimmo on erityisen viehättynyt arjen pienistä kummallisuuksista ja epätavallisista yksityiskohdista. Hänen tavoitteenaan on aina esittää kuvattava kohde uudella ja raikkaalla tavalla. Hänen työnsä pysäyttää katsojan, herättää uteliaisuutta ja saa ajattelemaan.
Kuvauspaikalla Kimmo on rauhallinen ja selkeä johtaja, joka ratkaisee haasteet nopeasti ja päättäväisesti. Hänen vahva intuitionsa ja rohkea luovuutensa antavat hänelle kyvyn ylittää perinteisen valokuvauksen rajoitukset ja löytää jotain odottamatonta ja vaikuttavaa.
Kimmolla on valokuvauksen maisterin tutkinto, ja hän on pitänyt lukuisia näyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Hänen taiteellista työtään on myös tunnustettu useilla palkintoehdokkuuksilla, kuten Fotofinlandia- ja Sony Photography Award -kilpailuissa.
Kaupallisten toimeksiantojen ulkopuolella Kimmo uppoutuu mielellään henkilökohtaisiin projekteihin, jotka liittyvät muotiin, designiin ja arkkitehtuuriin – hänen työnsä ulottuu aina taiteen ja kaupallisuuden välimaastoon, inspiroiden ja yllättäen.
Avainsanat: Valokuvaaja, Henkilökuvaaja, Brändikuvaaja, Arkkitehtuurikuvaaja, Sisustuskuvaaja, Asetelmakuvaaja

Ossi Piispanen
Valokuvaaja / Ohjaaja
studio@fotonokka.fi
+358 9 586 8200
Biography
Ossi Piispanen on valokuvaaja ja ohjaaja, joka asettaa ihmiset aina kaiken keskiöön. Hänen energiset ja inspiroivat kuvauksensa ovat hurmanneet asiakkaita jalkapalloseuroista suuriin kansainvälisiin brändeihin. Ossin omaleimaisessa tyylissä yhdistyvät dokumentaarinen ja klassinen lähestymistapa– ripauksella juuri sitä ainutlaatuista twistiä, jonka vain Ossi voi tuoda.
Ossi on vahva tekninen osaaja, mutta hän rakastaa myös perinteisten raja-aitojen siirtelyä. Ossi ei kaihda luovia ratkaisuja ja hänellä on ainutlaatuinen taito muokata suunnitelmia ja saada aikaan yllättävä, vaikuttava lopputulos.
Ossia inspiroi valtavasti mahdollisuus sukeltaa aiheisiin, joista hän ei aluksi tiedä mitään. Hän laittaa itsensä likoon, kaivautuu syvälle ja ottaa jokaisesta projektista kaiken irti. Hänen intohimonsa uusien asioiden oppimiseen näkyy kaikessa, mitä hän tekee – ja se tekee hänestä sekä valokuvaajana että liikkuvan kuvan ohjaajana ainutlaatuisen luovan voiman.
Uudet ihmiset ja kulttuurit valtavirran ja undergroundin väliltä kiehtovat Ossia. Hän haastaa itseään pitämään mielensä avoimena, oppimaan eri ihmisiltä ja ymmärtämään erilaisia ajattelutapoja. Ossi uskoo vahvasti, että valokuvaajan tärkein työkalu – kameran ja taitavan katseen lisäksi – on hänen kykynsä kommunikoida ja luoda yhteys.
Vaikka Ossi on asunut Lontoossa jo yli vuosikymmenen, hän palaa usein kotimaahansa työskentelemään asiakkaidensa kanssa. Hän toteuttaa sekä henkilökohtaisia projekteja että tilaustöitä yrityksille kuten VR, Red Bull, The Guardian ja Finlandia Vodka. Ossi ei vain tule Suomeen työskentelemään – Suomi kulkee aina mukana.
Avainsanat: Valokuvaaja, Ohjaaja, Henkilökuvaaja, Brändikuvaaja, Kuvasuunnittelu

Tapio Ranta-aho
Dop / Videokuvaaja
tapio@fotonokka.fi
+358 40 823 2825
Biography
Tapio on monipuolinen lahjakkuus, joka rakentaa videonsa ja valokuvansa huolellisesti ja tarina edellä. Hän tuo projekteihin paitsi tinkimätöntä ammattitaitoa myös luovaa intoa ja aitoa tiimihenkeä. Tapio rakastaa kokeilla uusia tekniikoita ja jakaa ideoitaan, mikä tekee työskentelystä hänen kanssaan inspiroivaa ja palkitsevaa. Tapiossa "kyllä onnistuu" -asenne ja ammattimaisuus yhdistyvät palavaan intohimoon valaisua ja elokuvallista ilmaisua kohtaan.
Tapion luoma valo on aina realistista ja luonnollista, ja hän on täydellisen sommittelun mestari. Vaikka hän rakastaa huolellista suunnittelua, hän on myös nopea ratkaisemaan haasteita ja kehittämään uusia ideoita tilanteiden muuttuessa. Tämä yhdistelmä tarkkuutta ja joustavuutta tekee hänestä täydellisen kuvatuotannon luottopelaajan.
Avainsanat: Valokuvaaja, Videokuvaaja, DOP

Elvi Rista
Valokuvaaja
studio@fotonokka.fi
+358 9 586 8200
Biography
Elvi Rista on valokuvaaja, jonka kädenjälki jää mieleen. Hänen ainutlaatuiset, syötävän herkulliset ruokakuvansa ovat vuosien ajan ihastuttaneet lehtien lukijoita. Elvin henkilökuvat ovat yhtä vaikuttavia – ne paljastavat kuvattavan sielun tavalla, joka koskettaa syvältä.
Vaikka Elvi on valokuvaajasuvun vesana käytännössä kasvanut pimiössä, hänen suurin intohimonsa on aina ollut valo. Valokuvaaminen on hänelle kuin tanssia valon kanssa, ja kamera on väline, jonka avulla hän luo yhteyden niin ihmisiin kuin ympäröivään maailmaan. Elvi ammentaa inspiraatiota kaikkialta ympäriltään – konkreettisista asioista, abstrakteista ilmiöistä ja tunteista, joita ei voi nähdä, vaan ainoastaan kokea.
Kaikki, mitä Elvi tekee, syntyy vahvan tunteen ja intuition pohjalta. Nämä elementit ovat keskeisiä hänen valokuvissaan, jotka eivät vain vangitse katsojaa, vaan koskettavat ja herättävät syvällä sisällä jotakin liikkeelle.
Avainsanat: Valokuvaaja, Ruokakuvaaja, Henkilökuvaaja, Brändikuvaaja

Minna Lilja
Stylisti / Tuottaja
minna@fotonokka.fi
+358 50 585 9906
Biography
Kun tarvitset taikaa, ota yhteyttä Minnaan.
Minna Lilja on stylisti, visualisti, rekvisiittamestari ja ennen kaikkea henkilö, joka laittaa asiat tapahtumaan. Hänen syvällinen valokuvaustuotannon osaamisensa ja 20 vuoden kokemuksensa visuaalisesta markkinoinnista ja stylingistä Suomen huippubrändien parissa tekevät hänestä ainutlaatuisen monipuolisen ammattilaisen.
Minna nauttii saadessaan olla osa ammattimaisesti toimivaa tiimiä, joka saa suuret kuvaustuotannot sujumaan saumattomasti. Minnan visuaalinen taituruus, korkeat laatuvaatimukset ja pettämätön tyylitaju takaavat, että niin suurten kuin pienten tuotantojen lopputulos on aina hiottu ja herkullinen.
Jos olet ollut onnekas ja saanut työskennellä Minnan kanssa, tiedät, ettei sitä kokemusta unohda. Hänen suuri sydämensä, lämmin energiansa ja vankkumaton ammattitaitonsa säteilevät kaikkeen, mitä hän tekee – ja kaikkiin, joiden kanssa hän työskentelee. Minnan kanssa työskentely ei ole vain tehokasta ja tuloksellista, vaan myös inspiroivaa ja iloista.
Avainsanat: Tuottaja, Stylisti, Visualisti

Linda Tanskanen
Tuotantoassistentti
+358 45 878 6378
Biography
Linda on valokuvausta ja stailausta opiskellut artesaani, joka löysi tiensä visuaalisen alan pariin rohkean ammatinvaihdon kautta. Aiemmalta uraltaan leikkaussalisairaanhoitajana hänelle on jäänyt erityinen taito pitää asiat neuroottisen tarkassa järjestyksessä – ominaisuus, joka näkyy hänen järjestelmällisessä ja tehokkaassa työskentelytavassaan.
Tuotantoassistenttina Linda huolehtii kaikesta, mikä sujuvoittaa kuvauksia ja helpottaa tiimin työskentelyä. Linda tunnetaan kyvystään kuunnella ja ymmärtää asiakkaan visioita, minkä ansiosta hän mukautuu saumattomasti eri tyyleihin ja tunnelmiin. Lindan oma taiteellinen tyyli on unenomaisen absurdi ja humoristinen, ja hänen unelmaprojektinsa olisikin sellainen, jossa pääsisi täysillä heittäytymään leikkisän ja surrealistisen maailman rakentamiseen.
Linda painottaa työnsä merkityksessä sujuvuuden ja kauneuden tuomista maailmaan. Linda kertoo vapauden, kauneuden ja uteliaisuuden olevan kaiken tekemisensä perusta, ja näiden arvojen avulla hän tuo iloa ja inspiraatiota jokaiseen kuvausprojektiin.
Lindan huumorintaju ja lämmin ote luovat hektisiinkin kuvauksiin rennon ja kannustavan ilmapiirin – juuri sellaisen, missä tiimi voi kukoistaa ja parhaat ideat heräävät eloon.
Avainsanat: Tuotantoassistentti, Rekvisitointi, Styling

Fanny Halén
Valokuvaaja / Assistentti
fanny@fotonokka.fi
+358 40 130 4565
Biography
Fanny Halèn on valokuvaaja ja tuore medianomi (2023), jonka töissä iloisuus, mielikuvituksellisuus ja tarkka suunnittelu yhdistyvät. Fanny keskittyy erityisesti still life - ja tuotekuvaukseen, joiden puitteissa hän loihtii riemastuttavan värikkäitä ja leikkimielisiä sommitelmia rakennetun ympäristön sisällä. Viime aikoina hän on vienyt osaamisensa uudelle tasolle yhdistämällä valokuvauksen ja animaation, luoden dynaamisia ja tarinallisia visuaalisia kokonaisuuksia.
Fanny lähestyy projektejaan rajoja rikkovan luovuuden ja huolellisen suunnittelun kautta: kaikki alkaa tarkkaan mietityistä luonnoksista, jotka varmistavat, että jokainen yksityiskohta on harkittu. Studiolla hän keskittyy kuvan tarkkaan toteutukseen, mutta jättää aina tilaa viimeistelyn taialle, sillä kuvien käsittely on Fannyn mielestä työn ehdoton kohokohta.
Fannyn työssä leikillisyys ja tarinankerronta punoutuvat syvempään merkityksellisyyteen ja tarkoin taustoitettuihin valintoihin. ”Työni kulmakivi on kunnioitus, enkä halua vahingossakaan loukata ketään. Tämän vuoksi teen aina huolellisen taustatyön asioista, joista en itse ole täysin varma”, Fanny kertoo.
Fanny on saanut mahdollisuuden esitellä töitään useissa ryhmänäyttelyissä, kuten Humans & Stuff Vaasassa, Memetrancism Pietarsaaressa ja In medias res Lapualla. Nämä näyttelyt ovat olleet keskeisiä hänen ammatilliselle kasvulleen ja näkyvyydelleen.
Fanny uskoo, että luovuus, yksityiskohtien huomioiminen ja yhteistyö ovat avaimia merkitykselliseen visuaaliseen viestintään – eikä leikillisyyden ja iloisuuden roolia saa koskaan unohtaa. Hänen teoksensa eivät ainoastaan herätä katsojan uteliaisuutta, vaan tarjoavat myös syvyyttä ja tarinoita, joita on ilo jakaa.
Avainsanat: Valokuvaaja, Tuotekuvaaja, Still life-kuvaaja, Kuvasuunnittelu, Animaatiot

Tomas Olsen
Valokuvaaja / Assistentti
tomas@fotonokka.fi
+358 44 031 6950
Biography
Tomas Olsen on Fotonokan nuori lahjakkuus, jonka tyyli on täysin ainutlaatuinen. Hänen valokuvissaan arkiset esineet muuttuvat odottamattomiksi ja yllättävän kiehtoviksi.
Tomas rakastaa nostaa esiin pieniä, eklektisiä yksityiskohtia, jotka jäävät yleensä huomaamatta. Yksinkertaisuuden ja valon taitavan käytön avulla hän tuo elottomat kohteet eloon, luoden niistä jotain aivan erityistä. Tomas on todellinen asetelmavalokuvauksen mestari, mutta hän nauttii myös kokeiluista stop motion -projektien ja animaation parissa.
Inspiraatiota Tomas löytää kaikkialta ympäriltään – valosta, muodoista, luonnosta ja ihmisistä. Hänellä on harvinainen kyky antaa luovuuden virrata vapaasti, mikä johtaa ainutlaatuisiin ideoihin ja konsepteihin, jotka herättävät kohteensa eloon ennennäkemättömällä tavalla.
Kun Tomas ei ole kameran tai editointipöydän ääressä, hänet löytää luonnon helmasta – metsäpoluilta tai meren rannalta, missä hän nauttii pyöräilystä ja uusien paikkojen tutkimisesta. Tomasin työssä yhdistyy luova rohkeus ja leikkisyys, jotka tekevät hänen kuvauksistaan unohtumattomia.
Avainsanat: Valokuvaaja, Tuotekuvaaja, Brändikuvaaja, Kuvasuunnittelu